Pele de vidro – Skin of Glass
Denise Zmekholin
Cookies managing
Cookie Settings
Cookies necessary for the correct operation of the site are always enabled.
Other cookies are configurable.
Other cookies are configurable.
Denise Zmekholin
Brasilia kuuluu pinta-alansa ja väkilukunsa puolesta maailman suurimpiin maihin. Maan arkkitehtuuri tuli 1960-luvulla vahvasti tunnetuksi arkkitehti Oscar Niemeyerin suunnittelemien näyttävien rakennusten myötä. Valokuvat niistä levisivät laajalti ja Brasilian tiedettiin suuntaavan katseensa kohti aiempaa valoisampia ja demokraattisempia aikoja.
Ohjaaja Denise Zmekholin isä, syyrialais-libanonilaistaustainen arkkitehti Roger Zmekhol (1928−1976) muutti syntymäkaupunkinsa Pariisin kautta Brasiliaan ja piti korkealla modernismin ja optimismin lippua. Yksi hänen suunnittelemistaan rakennuksista, tuolloin huikeana pidetty 24-kerroksinen lasinen ja metallinkiiltoinen toimistorakennus vuodelta 1961, oli Sao Paulon todellinen ylpeys. Sille annettiin nimikin: Pele de vidro. Suomeksi se tarkoitta lasista tehtyä ihoa.
Kaliforniaan muuttaneen ja siellä edelleen asuvan ohjaajan runollinen ja palkintoja kerännyt elokuva Skin of Glass kertoo tytärtään aina tukeneen aurinkoisen arkkitehti-isänsä jo 14-vuotiaana menettäneen Denisen matkasta ottamaan selvää, mitä entiselle kotimaalle ja isän suunnittelemalle toimistotalolle on vuosien saatossa tapahtunut. Hän oli saanut kuulla legendaarisen tornitalon joutuneen asunnottomien ihmisten valtaamaksi.
Ohjaaja on haastattelussaan todennut seuraavaa:
"The film tells a story that I think is universal because it´s about a search of a daughter for her father, AND his art, via a building he designed as an architect."
Samalla kun ohjaaja poikkeuksellisen hienolla tavalla etsii omaa isäänsä, Skin of Glass valottaa pääosaan päässeen rakennuksen lisäksi myös Brasilian poliittista historiaa ja kertaa niitä tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet auringossa kimaltavan tornitalon käyttötarkoituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Aikansa parasta eurooppalaista lasi- ja metalliteknologiaa edustanut ja toimistokäytössä ollut rakennus otettiin jopa demokraattisen kehityksen keskeyttäneen brutaalin hallinnon käyttöön. Mutta toisaalta: sitä vaihetta seuranneiden poliittisten sekä muiden muutosten jälkeen siellä myös tuomittiin natsien ihmishirvio, lääkäri Josef Mengele. Lopulta talo jäi täysin tyhjilleen. Politiikka oli sotilashallinnon aikana tietenkin sotkettu myös koulutukseen. Hallinto vaikutti yliopistotason arkkitehtuurin opetukseen, erottaen professoreja ja korvaten heitä itselleen mieluisilla.
Rakennuksen jäätyä tyhjilleen sille ehdittiin nuorten arkkitehtien toimesta miettiä myös uutta ja dynaamista kulttuuriin ja luovuuteen liittyvää käyttöä parin eurooppalaisen ja brasilialaisen arkkitehdin toimesta. Vuoden 2008 kansainvälisen talouden romahdus teki nuo sydämellä mietityt ja sinänsä hyvinkin toteutuskelpoiset unelmat mahdottomiksi toteuttaa.
Eri puolilla maailmaa vellonut kiinteistöihin liittyvä finansialisaatio ja siitä johtuva asuntojen hintojen raju kasvu sekä samalla halpatyötä tekemään pakotettujen ihmisten ahdinko ovat vahvasti näkyvillä myös vauhdilla kasvavassa Sao Paulossa. Taidolla kuvatussa sekä myös dokumentti- ja uutisaineistoa käsittävässä elokuvassa on mukana myös vahvaa sanomaa.
Elokuvassa sivutaan monia aikamme muitakin ongelmia ja kerrotaan ihmisistä, jotka Pele de vidro -tornitalon tapauksessakin ovat halunneet hyötyä kanssaihmisten ahdingosta. Yhtä lailla pääsemme tapaamaan myös aivan tavallisia mutta olosuhteiden uhreiksi joutuneita kansalaisia, jotka toivottomimpinakaan hetkinä eivät ole menettäneet toivoaan.
Henkilögalleriaan kuuluu myös rohkeita ihmisiä, jotka ovat kehittämiensä taidokkaiden strategioiden avulla auttaneet asunnottomia muuttamaan moniin miljoonakaupungin tyhjillään seisotettuihin rakennuksiin. Muutoksen ja haltuunoton on haluttu tapahtuvan siten, että talojen valtaaminen olisi myös asukkaille kaikin puolin turvallista — mikä tahansa tyhjä rakennus ei sinällään ja muutoksitta sovi asuttavaksi. Ikävä kyllä on "auttajien" joukossa ollut joitakin lähinnä omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä samoin kuin poliitikkojen joukossa on ollut tahoja, joilla ei ole halua tai kiinnostusta vaikuttaa yhteiskuntansa heikoimpien asioihin. Äärioikeistolaiseksi määritelty vielä vuonna 2022 hallinnut presidentti Jair Bolsonaro oli yksi heistä. Filmi kertookin Brasilian viime vuosikymmenien myrskyisästä politiikasta sekä kiihtyvän urbanisaation ongelmista, miljoonakaupunkien lukumäärältään jatkuvasti kasvavine asunnottomineen.
Upea elokuva on saanut useita palkintoja.
Tämä elokuva ei suinkaan ole viime vuosien ainoa arkkitehti-isästä ja tämän työstä tai kokonaisesta elämäntyöstä tehty kertomus; Ark Rex arkkitehtuurielokuvafestivaali on aikaisemmin esittänyt mm. edesmenneen Eric Saarisen isästään Eero Saarisesta kertovan filmin. Myös Louis Kahnin poika Nathaniel on tehnyt yllättäen sairauskohtaukseen kuolleesta mestarillisesta arkkitehdista poikkeuksellisen tyylikkään elokuvan.
Ohjaaja Denise Zmekholin isä, syyrialais-libanonilaistaustainen arkkitehti Roger Zmekhol (1928−1976) muutti syntymäkaupunkinsa Pariisin kautta Brasiliaan ja piti korkealla modernismin ja optimismin lippua. Yksi hänen suunnittelemistaan rakennuksista, tuolloin huikeana pidetty 24-kerroksinen lasinen ja metallinkiiltoinen toimistorakennus vuodelta 1961, oli Sao Paulon todellinen ylpeys. Sille annettiin nimikin: Pele de vidro. Suomeksi se tarkoitta lasista tehtyä ihoa.
Kaliforniaan muuttaneen ja siellä edelleen asuvan ohjaajan runollinen ja palkintoja kerännyt elokuva Skin of Glass kertoo tytärtään aina tukeneen aurinkoisen arkkitehti-isänsä jo 14-vuotiaana menettäneen Denisen matkasta ottamaan selvää, mitä entiselle kotimaalle ja isän suunnittelemalle toimistotalolle on vuosien saatossa tapahtunut. Hän oli saanut kuulla legendaarisen tornitalon joutuneen asunnottomien ihmisten valtaamaksi.
Ohjaaja on haastattelussaan todennut seuraavaa:
"The film tells a story that I think is universal because it´s about a search of a daughter for her father, AND his art, via a building he designed as an architect."
Samalla kun ohjaaja poikkeuksellisen hienolla tavalla etsii omaa isäänsä, Skin of Glass valottaa pääosaan päässeen rakennuksen lisäksi myös Brasilian poliittista historiaa ja kertaa niitä tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet auringossa kimaltavan tornitalon käyttötarkoituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Aikansa parasta eurooppalaista lasi- ja metalliteknologiaa edustanut ja toimistokäytössä ollut rakennus otettiin jopa demokraattisen kehityksen keskeyttäneen brutaalin hallinnon käyttöön. Mutta toisaalta: sitä vaihetta seuranneiden poliittisten sekä muiden muutosten jälkeen siellä myös tuomittiin natsien ihmishirvio, lääkäri Josef Mengele. Lopulta talo jäi täysin tyhjilleen. Politiikka oli sotilashallinnon aikana tietenkin sotkettu myös koulutukseen. Hallinto vaikutti yliopistotason arkkitehtuurin opetukseen, erottaen professoreja ja korvaten heitä itselleen mieluisilla.
Rakennuksen jäätyä tyhjilleen sille ehdittiin nuorten arkkitehtien toimesta miettiä myös uutta ja dynaamista kulttuuriin ja luovuuteen liittyvää käyttöä parin eurooppalaisen ja brasilialaisen arkkitehdin toimesta. Vuoden 2008 kansainvälisen talouden romahdus teki nuo sydämellä mietityt ja sinänsä hyvinkin toteutuskelpoiset unelmat mahdottomiksi toteuttaa.
Eri puolilla maailmaa vellonut kiinteistöihin liittyvä finansialisaatio ja siitä johtuva asuntojen hintojen raju kasvu sekä samalla halpatyötä tekemään pakotettujen ihmisten ahdinko ovat vahvasti näkyvillä myös vauhdilla kasvavassa Sao Paulossa. Taidolla kuvatussa sekä myös dokumentti- ja uutisaineistoa käsittävässä elokuvassa on mukana myös vahvaa sanomaa.
Elokuvassa sivutaan monia aikamme muitakin ongelmia ja kerrotaan ihmisistä, jotka Pele de vidro -tornitalon tapauksessakin ovat halunneet hyötyä kanssaihmisten ahdingosta. Yhtä lailla pääsemme tapaamaan myös aivan tavallisia mutta olosuhteiden uhreiksi joutuneita kansalaisia, jotka toivottomimpinakaan hetkinä eivät ole menettäneet toivoaan.
Henkilögalleriaan kuuluu myös rohkeita ihmisiä, jotka ovat kehittämiensä taidokkaiden strategioiden avulla auttaneet asunnottomia muuttamaan moniin miljoonakaupungin tyhjillään seisotettuihin rakennuksiin. Muutoksen ja haltuunoton on haluttu tapahtuvan siten, että talojen valtaaminen olisi myös asukkaille kaikin puolin turvallista — mikä tahansa tyhjä rakennus ei sinällään ja muutoksitta sovi asuttavaksi. Ikävä kyllä on "auttajien" joukossa ollut joitakin lähinnä omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä samoin kuin poliitikkojen joukossa on ollut tahoja, joilla ei ole halua tai kiinnostusta vaikuttaa yhteiskuntansa heikoimpien asioihin. Äärioikeistolaiseksi määritelty vielä vuonna 2022 hallinnut presidentti Jair Bolsonaro oli yksi heistä. Filmi kertookin Brasilian viime vuosikymmenien myrskyisästä politiikasta sekä kiihtyvän urbanisaation ongelmista, miljoonakaupunkien lukumäärältään jatkuvasti kasvavine asunnottomineen.
Upea elokuva on saanut useita palkintoja.
Tämä elokuva ei suinkaan ole viime vuosien ainoa arkkitehti-isästä ja tämän työstä tai kokonaisesta elämäntyöstä tehty kertomus; Ark Rex arkkitehtuurielokuvafestivaali on aikaisemmin esittänyt mm. edesmenneen Eric Saarisen isästään Eero Saarisesta kertovan filmin. Myös Louis Kahnin poika Nathaniel on tehnyt yllättäen sairauskohtaukseen kuolleesta mestarillisesta arkkitehdista poikkeuksellisen tyylikkään elokuvan.
Denise Zmekholin
Brasilia kuuluu pinta-alansa ja väkilukunsa puolesta maailman suurimpiin maihin. Maan arkkitehtuuri tuli 1960-luvulla vahvasti tunnetuksi arkkitehti Oscar Niemeyerin suunnittelemien näyttävien rakennusten myötä. Valokuvat niistä levisivät laajalti ja Brasilian tiedettiin suuntaavan katseensa kohti aiempaa valoisampia ja demokraattisempia aikoja.
Ohjaaja Denise Zmekholin isä, syyrialais-libanonilaistaustainen arkkitehti Roger Zmekhol (1928−1976) muutti syntymäkaupunkinsa Pariisin kautta Brasiliaan ja piti korkealla modernismin ja optimismin lippua. Yksi hänen suunnittelemistaan rakennuksista, tuolloin huikeana pidetty 24-kerroksinen lasinen ja metallinkiiltoinen toimistorakennus vuodelta 1961, oli Sao Paulon todellinen ylpeys. Sille annettiin nimikin: Pele de vidro. Suomeksi se tarkoitta lasista tehtyä ihoa.
Kaliforniaan muuttaneen ja siellä edelleen asuvan ohjaajan runollinen ja palkintoja kerännyt elokuva Skin of Glass kertoo tytärtään aina tukeneen aurinkoisen arkkitehti-isänsä jo 14-vuotiaana menettäneen Denisen matkasta ottamaan selvää, mitä entiselle kotimaalle ja isän suunnittelemalle toimistotalolle on vuosien saatossa tapahtunut. Hän oli saanut kuulla legendaarisen tornitalon joutuneen asunnottomien ihmisten valtaamaksi.
Ohjaaja on haastattelussaan todennut seuraavaa:
"The film tells a story that I think is universal because it´s about a search of a daughter for her father, AND his art, via a building he designed as an architect."
Samalla kun ohjaaja poikkeuksellisen hienolla tavalla etsii omaa isäänsä, Skin of Glass valottaa pääosaan päässeen rakennuksen lisäksi myös Brasilian poliittista historiaa ja kertaa niitä tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet auringossa kimaltavan tornitalon käyttötarkoituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Aikansa parasta eurooppalaista lasi- ja metalliteknologiaa edustanut ja toimistokäytössä ollut rakennus otettiin jopa demokraattisen kehityksen keskeyttäneen brutaalin hallinnon käyttöön. Mutta toisaalta: sitä vaihetta seuranneiden poliittisten sekä muiden muutosten jälkeen siellä myös tuomittiin natsien ihmishirvio, lääkäri Josef Mengele. Lopulta talo jäi täysin tyhjilleen. Politiikka oli sotilashallinnon aikana tietenkin sotkettu myös koulutukseen. Hallinto vaikutti yliopistotason arkkitehtuurin opetukseen, erottaen professoreja ja korvaten heitä itselleen mieluisilla.
Rakennuksen jäätyä tyhjilleen sille ehdittiin nuorten arkkitehtien toimesta miettiä myös uutta ja dynaamista kulttuuriin ja luovuuteen liittyvää käyttöä parin eurooppalaisen ja brasilialaisen arkkitehdin toimesta. Vuoden 2008 kansainvälisen talouden romahdus teki nuo sydämellä mietityt ja sinänsä hyvinkin toteutuskelpoiset unelmat mahdottomiksi toteuttaa.
Eri puolilla maailmaa vellonut kiinteistöihin liittyvä finansialisaatio ja siitä johtuva asuntojen hintojen raju kasvu sekä samalla halpatyötä tekemään pakotettujen ihmisten ahdinko ovat vahvasti näkyvillä myös vauhdilla kasvavassa Sao Paulossa. Taidolla kuvatussa sekä myös dokumentti- ja uutisaineistoa käsittävässä elokuvassa on mukana myös vahvaa sanomaa.
Elokuvassa sivutaan monia aikamme muitakin ongelmia ja kerrotaan ihmisistä, jotka Pele de vidro -tornitalon tapauksessakin ovat halunneet hyötyä kanssaihmisten ahdingosta. Yhtä lailla pääsemme tapaamaan myös aivan tavallisia mutta olosuhteiden uhreiksi joutuneita kansalaisia, jotka toivottomimpinakaan hetkinä eivät ole menettäneet toivoaan.
Henkilögalleriaan kuuluu myös rohkeita ihmisiä, jotka ovat kehittämiensä taidokkaiden strategioiden avulla auttaneet asunnottomia muuttamaan moniin miljoonakaupungin tyhjillään seisotettuihin rakennuksiin. Muutoksen ja haltuunoton on haluttu tapahtuvan siten, että talojen valtaaminen olisi myös asukkaille kaikin puolin turvallista — mikä tahansa tyhjä rakennus ei sinällään ja muutoksitta sovi asuttavaksi. Ikävä kyllä on "auttajien" joukossa ollut joitakin lähinnä omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä samoin kuin poliitikkojen joukossa on ollut tahoja, joilla ei ole halua tai kiinnostusta vaikuttaa yhteiskuntansa heikoimpien asioihin. Äärioikeistolaiseksi määritelty vielä vuonna 2022 hallinnut presidentti Jair Bolsonaro oli yksi heistä. Filmi kertookin Brasilian viime vuosikymmenien myrskyisästä politiikasta sekä kiihtyvän urbanisaation ongelmista, miljoonakaupunkien lukumäärältään jatkuvasti kasvavine asunnottomineen.
Upea elokuva on saanut useita palkintoja.
Tämä elokuva ei suinkaan ole viime vuosien ainoa arkkitehti-isästä ja tämän työstä tai kokonaisesta elämäntyöstä tehty kertomus; Ark Rex arkkitehtuurielokuvafestivaali on aikaisemmin esittänyt mm. edesmenneen Eric Saarisen isästään Eero Saarisesta kertovan filmin. Myös Louis Kahnin poika Nathaniel on tehnyt yllättäen sairauskohtaukseen kuolleesta mestarillisesta arkkitehdista poikkeuksellisen tyylikkään elokuvan.
Ohjaaja Denise Zmekholin isä, syyrialais-libanonilaistaustainen arkkitehti Roger Zmekhol (1928−1976) muutti syntymäkaupunkinsa Pariisin kautta Brasiliaan ja piti korkealla modernismin ja optimismin lippua. Yksi hänen suunnittelemistaan rakennuksista, tuolloin huikeana pidetty 24-kerroksinen lasinen ja metallinkiiltoinen toimistorakennus vuodelta 1961, oli Sao Paulon todellinen ylpeys. Sille annettiin nimikin: Pele de vidro. Suomeksi se tarkoitta lasista tehtyä ihoa.
Kaliforniaan muuttaneen ja siellä edelleen asuvan ohjaajan runollinen ja palkintoja kerännyt elokuva Skin of Glass kertoo tytärtään aina tukeneen aurinkoisen arkkitehti-isänsä jo 14-vuotiaana menettäneen Denisen matkasta ottamaan selvää, mitä entiselle kotimaalle ja isän suunnittelemalle toimistotalolle on vuosien saatossa tapahtunut. Hän oli saanut kuulla legendaarisen tornitalon joutuneen asunnottomien ihmisten valtaamaksi.
Ohjaaja on haastattelussaan todennut seuraavaa:
"The film tells a story that I think is universal because it´s about a search of a daughter for her father, AND his art, via a building he designed as an architect."
Samalla kun ohjaaja poikkeuksellisen hienolla tavalla etsii omaa isäänsä, Skin of Glass valottaa pääosaan päässeen rakennuksen lisäksi myös Brasilian poliittista historiaa ja kertaa niitä tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet auringossa kimaltavan tornitalon käyttötarkoituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Aikansa parasta eurooppalaista lasi- ja metalliteknologiaa edustanut ja toimistokäytössä ollut rakennus otettiin jopa demokraattisen kehityksen keskeyttäneen brutaalin hallinnon käyttöön. Mutta toisaalta: sitä vaihetta seuranneiden poliittisten sekä muiden muutosten jälkeen siellä myös tuomittiin natsien ihmishirvio, lääkäri Josef Mengele. Lopulta talo jäi täysin tyhjilleen. Politiikka oli sotilashallinnon aikana tietenkin sotkettu myös koulutukseen. Hallinto vaikutti yliopistotason arkkitehtuurin opetukseen, erottaen professoreja ja korvaten heitä itselleen mieluisilla.
Rakennuksen jäätyä tyhjilleen sille ehdittiin nuorten arkkitehtien toimesta miettiä myös uutta ja dynaamista kulttuuriin ja luovuuteen liittyvää käyttöä parin eurooppalaisen ja brasilialaisen arkkitehdin toimesta. Vuoden 2008 kansainvälisen talouden romahdus teki nuo sydämellä mietityt ja sinänsä hyvinkin toteutuskelpoiset unelmat mahdottomiksi toteuttaa.
Eri puolilla maailmaa vellonut kiinteistöihin liittyvä finansialisaatio ja siitä johtuva asuntojen hintojen raju kasvu sekä samalla halpatyötä tekemään pakotettujen ihmisten ahdinko ovat vahvasti näkyvillä myös vauhdilla kasvavassa Sao Paulossa. Taidolla kuvatussa sekä myös dokumentti- ja uutisaineistoa käsittävässä elokuvassa on mukana myös vahvaa sanomaa.
Elokuvassa sivutaan monia aikamme muitakin ongelmia ja kerrotaan ihmisistä, jotka Pele de vidro -tornitalon tapauksessakin ovat halunneet hyötyä kanssaihmisten ahdingosta. Yhtä lailla pääsemme tapaamaan myös aivan tavallisia mutta olosuhteiden uhreiksi joutuneita kansalaisia, jotka toivottomimpinakaan hetkinä eivät ole menettäneet toivoaan.
Henkilögalleriaan kuuluu myös rohkeita ihmisiä, jotka ovat kehittämiensä taidokkaiden strategioiden avulla auttaneet asunnottomia muuttamaan moniin miljoonakaupungin tyhjillään seisotettuihin rakennuksiin. Muutoksen ja haltuunoton on haluttu tapahtuvan siten, että talojen valtaaminen olisi myös asukkaille kaikin puolin turvallista — mikä tahansa tyhjä rakennus ei sinällään ja muutoksitta sovi asuttavaksi. Ikävä kyllä on "auttajien" joukossa ollut joitakin lähinnä omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä samoin kuin poliitikkojen joukossa on ollut tahoja, joilla ei ole halua tai kiinnostusta vaikuttaa yhteiskuntansa heikoimpien asioihin. Äärioikeistolaiseksi määritelty vielä vuonna 2022 hallinnut presidentti Jair Bolsonaro oli yksi heistä. Filmi kertookin Brasilian viime vuosikymmenien myrskyisästä politiikasta sekä kiihtyvän urbanisaation ongelmista, miljoonakaupunkien lukumäärältään jatkuvasti kasvavine asunnottomineen.
Upea elokuva on saanut useita palkintoja.
Tämä elokuva ei suinkaan ole viime vuosien ainoa arkkitehti-isästä ja tämän työstä tai kokonaisesta elämäntyöstä tehty kertomus; Ark Rex arkkitehtuurielokuvafestivaali on aikaisemmin esittänyt mm. edesmenneen Eric Saarisen isästään Eero Saarisesta kertovan filmin. Myös Louis Kahnin poika Nathaniel on tehnyt yllättäen sairauskohtaukseen kuolleesta mestarillisesta arkkitehdista poikkeuksellisen tyylikkään elokuvan.
Skin of Glass, 2023. Denise Zmekhol. 90 min.
